Kärsimättömyydestä

Kuinka usein sitä ihmisellä onkaan suuret haaveet, suunnitelmat ja ajatukset tulevaisuudesta ja silti niin pienet eväät niitä toteuttaa. Kuinka usein sitä lamaantuu ja pettyy, kun pitäisi avata silmät ja nähdä, että kyllä asiat etenevät, mutta paljon hitaammin kuin itse on suunnitellut. Niin me harvoin osaamme olla realistisia, kärsivällisiä. Tai sitten emme usko itseemme, että haaveillamme olisi mahdollisuus toteutua.

Niin, kuka sanoo, että visualisointi olisi turhaa. Se vain vie joskus aikaa. Luin Kausi Helvetissä nimisen kirjan syöpäsairaasta tällä viikolla. Kukaan lääkäreistä ei antanut tuolle sairaalle minkäänlaista toivoa, mutta joka päivä tuo nainen visualisoi kasvaimen parantuvan ja näki mielessään itsensä terveenä. Hän uskoi parantuvansa, uskoi selviytyvänsä. Ja hän selvityi. Tosin ei täysin terveenä, koska sytostaatit ja sädehoito vaurioitti hänen elimistöään, mutta hän eli 12 vuotta sairastumisen jälkeen.

Kirjassa hän kertoi, että jokainen hänen tapaamansa syöpäpotilas, joka oli lannistunut eikä uskonut tulevaan ei selviytynyt. Miksi näin tapahtui, sitä en tiedä, ehkä he sisimmässään pelkäsivät niin paljon. Ehkä heillä ei riittänyt rohkeutta uskoa, että he selviytyisivät.

Niin pelko lamaannuttaa, pelko luo epäonnistumista. Toisaalta sitä tekee myös kiirehtiminen ja hätiköintikin. Asioille tulee antaa aikaa toteutua. Sitä vain tulee luottaa, että kun on riittävän vahva visio asiasta, uskoo siihen niin kyllä kaikki järjestyy juuri niin kuin on tarkoituskin. Ja minä uskon, että meitä kyllä autetaan, kunhan me vain sallitaan avun tulla vastaan. Meitä ohjataan, tuodaan tilaisuuksia eteemme kunhan vain me pidämme silmämme avoinna. Sillä elämä haluaa meidän parastamme, kunhan me vain itsekin sitä haluamme.

Niin moni puhuu yhteensattumista, siitä kuinka heitä autetaan silloin, kun he itse apua eniten tarvitsevat. Silloinkin, kun he eivät osaa sitä itse hakea. Näin minulle kävi henkiparannuksen kanssa. Uskoin toki, että henkiparannus on mahdollista, uskoin sen voimaan, mutta jostain syystä en koskaan pyytänyt apua sitä kautta. Ei tullut mieleen. Ei edes silloin, kun olin hyvin pahassa kunnossa. Niinpä eräs ystäväni soitti minulle ja sanoi ota yhteyttä tähän numeroon ja mietin asiaa pitkään. Mutta jokin sai minut soittamaan, kun olin heikoimmillani. Ja kiitän itseäni edelleen siitä, että soitin.

Niin, meille todellakin tarjotaan tilaisuuksia, mutta jos emme tartu niihin käsiksi niin emme koskaan tule edistymään suunnitelmissamme. Asioita ei tehdä meidän puolesta, itse me työmme teemme. Siksi meidän tuleekin kiirehtimättä pitää silmämme auki ja odottaa oikeaa hetkeä toimia. Kärsivällisyytemme kyllä palkitaan, kunhan vain luotamme siihen, että maailmassa on paljon asioita, joita voimme saavuttaa.