Voiko toista ymmärtää?

Niin, voiko toista ihmistä koskaan ymmärtää täysin? Voiko samaistua hänen tilanteeseen, voiko auttaa? Voiko toisen ihmisen parantaa? Voiko hänelle antaa neuvoja, ohjata elämässään?

Ongelma on siinä, että vaikka kuinka yritämme me katsomme asioita aina omalta näkökulmaltamme, siltä kantilta, joka meidät on opetettu näkemään. Toinen ihminen elää erilaista elämää, hän on kokenut erilailla elämän, hän on persoonaltaan erilainen. Minä voin vain kuvitella ymmärtäväni, voin yrittää parhaimpani, mutta en koskaan voi nähdä mitä hän kokee. Vai voinko? Voisiko ihmisellä olla kyky samaistua, voiko hänellä olla niin paljon kokemusta asioista, että hän osaisi nähdä teoreettisesti mitä toinen käy läpi? Ja toisaalta voiko sitä samaistua toisen ihmisen tilanteeseen vai kuvitteleeko sitä vain empaattisuudellaan miltä toisesta voisi tuntua.

Sillä ihmisen elämässä on yksi ainutlaatuinen asia, me olemme täysin uniikkeja. Jopa identtiset kaksoset ovat kokemuksiensa ansiosta täysin uniikkeja. Saati sitten täysin eri ympäristössä asuneet. Erilaisia ihmisiä tavanneet, olkoon he kuinka sukulaissieluja he ovat aina erilaisia. Toiset enemmän ja toiset vähemmän. Siksi me voimme ymmärtää vain itseämme ja yrittää ymmärtää muita. Ja tämä pätee myös auttamiseen, parantamiseen. Loppujen lopuksi ihminen on itse paras auttajansa. Hän valitsee elämänsä ne asiat, joihin hän voi vaikuttaa ja vaikka kuinka yrittäisimme kannatella todellisuudessa voimme vain tarjota hänelle apumme, hän päättää ottaako hän sen vastaan.

Tässäkin on tärkeintä luottamus, luotatko toiseen ihmiseen. Uskotko hänen sanaansa. Onko hän luottamuksen arvoinen. Miten hän käyttäytyy sinua kohtaan, arvostaako hän sinua, rakastaako sinua ihmisenä, kunnioittaako hän sinua ja sinun valintojasi. Auttaako hän sinua pyynteettä vai omanedun tavoitteena.

Sillä se etu on niin valitettavan usein olemassa. Se etu voi olla itsensä viihdyttäminen, oman hyödyn tai edun tavoittaminen. Kaikkihan loppuviimein ovat itsekkäitä tai heidän pitäisi olla. Mutta terve itsekkyys ei satuta toista ihmistä, terve itsekkyys ei loukkaa vaan antaa vähintään yhtäpaljon takaisin kuin saakin. Se on vaihtokauppaa. Se on molemminpuolista hyötyä, nautintoa, joka jaetaan. Silloin kuljetaan samaa suuntaa, silloin molemmat saavat ja tasapaino säilyy. Mutta kun katsoo elämää kuinka usein on näin?

Silloin, kun on elämässä siinä onnellisessa tilanteessa, että elämässä on ihminen, johon voi luottaa voi häneltä pyytää apua ja tukea, koska tietää, että vaikka joskus on aikoja, jolloin joutuu turvautumaan toiseen tulee vielä hetki, jolloin kykenisi maksamaan avun takaisin ja silloin tietää, että vaikka toiseen tukeutuukin niin itse tekisi täysin saman, sitä auttaisi, jos toinen tarvitsisi. Ja sen takia toista ihmistä, jonka kanssa on luottamus rakentunut haluaa auttaa, haluaa tukea. Koska tietää, että hän tekisi samoin.

Mutta jos asiaa jatkaa eteenpäin, niin eikö voisi sanoa, että jos itse toimii pyynteettömästi, tukee toisia, auttaa ja tekee osansa ilman, että odottaa apua niin eikö itse saisi tukea ja apua silloin kun itse tarvitsee? Eikö se kuulu maailmankaikkeuden lakeihin, että kun autat tulet autetuksi? Tee toiselle se, minkä haluat itsellesi tehtävän? Näinhän elämä kulkee, jos vain sen sallii kulkevan. Jos päästää ihmisen lähelle, jos luottaa häneen ja elämään. Sillä puoli tiehen on tultava vastaan, heikolla hetkellä on sanottava anteeksi, tarvitsen sinua. Voitko auttaa. Sillä kukaan ei näe sinun lävitsesi, kukaan ei tule hakemaan varta vasten sinua eikä kukaan voi auttaa, jos et anna hänen auttaa.

Siihen elämä perustuu, siihen, mitä loppuviimein itse valitsemme. Ehkä meillä on tehtävämme, heikkoutemme ja haasteemme, mutta kuinka ne vastaanotamme on meidän tehtävämme. Hyvinkin sairas ihminen saattaa joskus olla paljon onnellisempi kuin täysin terve yksilö. Hyvinkin rakastavassa suhteessa elävä voi olla onnettomampi kuin yksinelävä. Me olemme elämämme valtiaita ja valitsemme sen, miten sydämessämme asiat koemme. Siihen voi oppia, voi oppia kontrolloimaan ajatuksiaan, kääntämään ne positiivisiksi. Sillä onnellisuuteen on aina mahdollisuus. Jos vain haluamme. Elämässä on aina jotakin, josta voimme olla onnellisia, tässäkin hetkessä, jokaisessa päivässä. Joskus niitä on enemmän, joskus vähemmän. Mutta aina on jotakin, josta voimme olla kiitollisia. Aina.