pysähdyksissä

Osa minusta on hyvin stressaantunut ja valitettavasti elimistönikin jo reagoi siihen. Osa minusta suree ja silti syvemmällä jossakin on luottamus ja kiitollisuus, silmäni ovat avoinna ja tiedän, että suunta johon kuljen on hyväksi ja oikea. Silti matka on vielä pitkä ja paljon on tehtävää.

Pohjimmiltaan olen onnellinen, kiitollinen kaikesta siitä, mitä minulla on. Minun on hyvä olla, omassa kodissani, pieni koira tiiviisti kyljessäni. Elämä on antanut paljon hyvää, ehkä virheeni on, että olen ollut liian vaatimaton, jokin osa ei ole uskonut itseensä ja alitajuisesti sabotoin itseäni. Menneisyydellä on merkityksensä, se jättää jälkensä ja joskus elämme sen vankeina tahtomattamme.

Minä haluan irtaantua, haluan luottaa jälleen elämään, olla realistinen, mutta optimistinen. Olla vahva omassa herkkyydessäni ja luottaa itseeni. Se on ajoittain hankalaa, mutta teen töitä, jotta se olisi mahdollista.

Tämä elämä on minun, kaikkine sen tuomine haasteineen, kaikkine epäonnistumisineen. Niilläkin on varmasti ollut tarkoituksensa. Niiden avulla voin kasvaa paremmaksi ihmiseksi.